Suomen taivaan alla kasvaa puhtaassa Pohjolan luonnossa terveelliset metsän marjat, jotka sisältävät runsaasti eri vitamiineja, kivennäisaineita, hivenaineita ja kuitua. Luonnonvaraisina Suomessa kasvaa yhteensä 37 erilaista syömiskelpoista marjaa. Suomen marjoista tunnetuimpia ja suosituimpia ovat puolukka, mustikka, juolukka, vadelma, tyrni, karpalo, lakka, variksenmarja, pihlajanmarja sekä mesimarja.
Myös puutarhoissa ja osin parvekkeilla kasvatetaan erilaisia marjoja, joista suurta suosiota nauttivat esimerkiksi mansikka, punaherukka, mustaherukka, marja-aronia ja karviainen. Kaikki syötävät marjat ovat ihmisen terveydelle eritavalla hyväksi. Enemmän ravintoaineita kuitenkin löytyy luonnonmarjoista, joissa on myös huomattavasti isompi antioksidanttipitoisuus kuin kasvatetuissa marjoissa.
Kaikki marjat ovat erittäin terveellisiä. Ne sisältävät runsaasti erilaisia hyödyllisiä ravintoaineita, kuten kivennäis- ja hivenaineita, sekä vitamiineja ja kuitua. Marjat ovat tärkeä osa terveellistä ruokavaliota ja niillä voi myös herkutella. Kesän ja syksyn sato kannattaa korjata omalta pihalta, metsästä tai myyjiltä talteen.
Tuoreet, pakastetut ja kuivatut marjat – Kaikki yhtälailla terveellisiä
Miten marjat kannattaa säilöä? Marjat ovat herkullisia heti tuoreeltaan, mutta ne voi myös säilöä esimerkiksi pakastamalla tai kuivaamalla uunissa tai ruoka-kuivurin avulla. Säilöminen ei poista marjojen terveellisiä ravintoaineita tai niiden makua.
Marjat tulee aina pakastaa kypsinä ja tuoreina. Pakastimessa marjat säilyvät todella pitkään. Sokerin lisääminen voi pakastaa marjojen säilyvyyttä, mutta se ei kuitenkaan ole ratkaisevaa. Marjat voi pakastaa myös ilman sokeria ja käyttää talven aikana.
Kuivattaminen on erinomainen vaihtoehto marjojen säilömiseen tulevien vuosien varalle. Kuivatut marjat voi säilyttää kätevästi huoneenlämmössä, esimerkiksi keittiön kaapissa tai ruokakomerossa. Ne ovat myös mainio lahjaidea! Ravintoaineet säilyvät erinomaisesti kuivatuissa marjoissa, jopa useiden vuosien ajan. Täältä saat lisätietoja marjojen kuivaamisesta ja sopivan ruokakuivurin valinnasta. Katso myös herkullinen, kuivatuista mansikoista tehdyn mansikkakiisselin ohje.
Mikä on Suomen suosituin marja?
Suomen suosituin ja yleisin metsämarja on puolukka. Se kypsyy elokuun lopulla tai syyskuun alussa riippuen säästä. Puolukkaa voi poimia metsistä myös ensi pakkasten jälkeen, jopa vielä seuraavana keväänä lumien sulettua.
Puolukka kasvaa Suomessa koko maan alueella. Parhaiten se viihtyy kuivissa kangasmetsissä, mutta myös korpimetsissä, suometsissä, rämeillä, tuntureilla ja kallioilla.
Punainen marja metsässä on usein puolukka. Ne ovat hyvin yleisiä koko Suomen alueella. Puolukalla on ikivihreä varpu. Puolukat maistuvat melko happamalta, koska ne sisältävät paljon hedelmähappoa.
Mikä on terveellisin marja?
Kaikki syötävät marjat ovat terveellisiä. Kuitenkin kaikista terveellisimpänä voidaan pitää marja-aroniaa, joka on todella mahtava vitamiinipommi. Toiselle sijalle nousee muun muassa runsaasti C-vitamiinia sisältävä tyrni. Kaikki syötävät luonnon marjat ovat erittäin terveellisiä ja ravintoainerikkaita, oikeaa superfoodia.
Marjoja kannattaa syödä monipuolisesti ja ei pelkästään niiden ravintoaineiden perusteella. Kaikki syömiskelpoiset marjat ovat kuitenkin todella terveellisiä, oli ne sitten luonnon marjoja tai viljeltyjä. Löydä omat suosikkimakusi ja kokeile rohkeasti uusia marjoja!
Marja-aronia


Marja-aronia on oikea vitamiinipommi ja suomalainen supermarja! Se voi lisätä vastustuskykyä ja auttaa laskemaan verenpainetta.
Marja-aronia sisältää reilusti useita eri vitamiineja, kivennäisaineita sekä hivenaineita, kuten C-vitamiinia, B1-, B2- ja B6-vitamiineja, E- ja K-vitamiinia, beetakaroteenia, antosyanideja, polyfenoleja, kvinik-happoa, booria, kuparia, mangaania, jodia, molybdeeniä, sekä magnesiumia ja rautaa.
Tyrni


Kotimainen superfood tyrni tunnetaan monista terveysvaikutuksista. Säännöllinen tyrnin syöminen voi muun muassa auttaa verenpaineen ja sokeriarvojen laskemisessa. Lisäksi sen syönti voi auttaa kolesteroliarvojen parantamisessa ja sydän- sekä verisuonitautien ehkäisyssä.
Tyrni on erittäin rikas ravintoarvoiltaan. Tyrni muun muassa sisältää kolme kertaa enemmän c-vitamiinia kuin appelsiini. Lisäksi tyrni sisältää vitamiinit A ja E, sekä B-ryhmän vitamiineista esimerkiksi folaattia. Vitamiinien lisäksi tyrnistä saa myös tarvittavia ravintokuituja sekä elimistölle hyödyllisiä rasvahappoja.