Luonnon kuivakukat ovat kaunis ja trendikäs sisustuselementti. Vuosien takaa, jo 90-luvulta tutut rottinkihuonekalut ja kuivakukat ovat tulleet uudelleen muotiin näin yli 30 vuoden tauon jälkeen. Kukkien kuivatus onnistuu helposti itse tehden tai niitä voi myös ostaa valmiina.
Kuivatettaviksi sopivia kukkia ovat useat itsekasvatetut tai ostetut kukat tai voit myös poimia itse sopivat kuivakukat luonnosta. Myös erilaisia heiniä voi kuivata kukkien lisäksi. Kukkien ja heinien kuivatus tapahtuu joko ilmakuivaamalla tai prässäämällä. Molemmat konstit ovat helppoja toteuttaa kotona ja usein sopivat tarvikkeet myös löytyvät jo valmiiksi kotoa.
Tarvikkeet kukkien keräämiseen ja kuivatukseen
Kuivakukkien kuivatus tapahtuu helposti muutaman tarvikkeen avulla. Kukkia ja heiniä voi kuivata usealla eri tavalla, joista nyt esittelemme ohjeet prässäämiseen sekä kukkien kuivattamiseen riiputtaen. Keräämiseen ja kuivatukseen tarvitset seuraavat tarvikkeet:
- Kori kukkien ja heinien keräystä varten
- Oksasakset kukkien ja heinien poimimiseen
- Narua tai kumilenksuja
- Talouspaperia, silkkipaperia tai voimapaperia
- Prässäystä varten esimerkiksi paksu, painava kirja tai paksua kartonkia ja jokin painava esine
Kukkien kerääminen ja kuivatus
Kävelyllä ollessa kannattaa pitää silmät auki. Usein sopivat kuivakukat luonnosta löytyvät oman tutun lenkkipolun varrelta. Tärkeää on tunnistaa kerättävät kukat. Teiden ja polkujen varrella kasvaa myös rauhoitettuja kukkia, joita ei ole lupa kerätä. Kaikkia rauhoittamattomia kukkia taas saa kerätä Suomessa jokamiehenoikeuksin.
Kävelylle kannattaa varata mukaan kori sekä oksasakset kukkien ja kasvien keräämistä varten. Kerätessä tulee huomioida ympäristö ja luonnon kunnioittaminen. Kukat kannattaa kerätä oksasaksien avulla, että kukan juuret pysyvät hyväkuntoisina maassa ja kukka voi kasvaa myöhemmin uudelleen. Samoin tulee muistaa leikata jokaista kukka- tai kasvilajia vain pieni määrä kerrallaan. Tällä tavoin jokainen laji säilyy elinvoimaisena alueella ja niistä pääsee katkotta nauttimaan myös erilaiset pörriäiset ja perhoset, joille kasvi- ja kukkalajien monipuolisuus on tärkeää.
Kuivatettavat luonnonkukat kannattaa mahdollisuuksien mukaan poimia kuivalla, aurinkoisella kelillä ja heti aamusta. Kosteus saa kukkien värit haalistumaan ja tekee kuivumisajasta huomattavasti pidemmän.
Aloita kuivatus heti keräämisen jälkeen. Mikäli aiot kuivata ostettavia kukkia, niin tarkista ostettaessa kukkien tuoreus. Kukkien tulee olla mahdollisimman vasta kerättyjä ja tuoreita, jotta kuivatus onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla. Hieman nuupahtaneita kukkia voi herättää ennen kuivatuksen aloitusta laittamalla varret parin tunnin ajaksi viileään veteen.
Mitä kukkia ja kasveja saa kerätä luonnosta?
Jokaisenoikeudet antavat luvan kulkea luonnossa ja kerätä luonnonantimia hyvin vapaasti. Oikeuksien lisäksi on kuitenkin myös jokaisenvelvollisuuksia. Kansallispuistoissa ja muilla luonnonsuojelualueilla ei jokaisenoikeudet ole voimassa sellaisenaan, vaan niihin liittyy rajoituksia.
Rauhoitettuja kukkia tai kasveja ei saa kerätä luonnosta. Sen sijaan rauhoittamattomia luonnon kukkia ja kasveja on jokaisen lupa kerätä. Muista aina kerätessä noudattaa hyvää keräystapaa. Mitään lajia ei tule kerätä alueelta kokonaan, vaan niitä pitää jättää myös perhosten ja pörriäisten käyttöön. Kukat, kasvit ja heinät on paras katkoa oksasaksien avulla. Näin juuret eivät vahingoitu ja myös jatkossa kasvaa samaa lajia sille kasvupaikalle.
Yleisiä luonnosta kerättäviä kuivakukkia ovat muun muassa näyttävän suuri siankärsämö, pörröinen jänönapila, kauniit ikisuosikit kanerva ja keto-orvokki, sekä pirteän keltainen niittyleinikki. Heinistä suosittuja ovat pumpulimaisen pehmeät kastikat. Kokeile myös perinteistä päivänkakkaraa osana kuivakukkakimppua.
Kukkien kuivatus riiputtamalla
Helppo ja yleisin tapa kukkien kuivatukseen on riiputtaminen. Kaikki kukat ja heinät voi kuivata riiputtamalla niitä ylösalaisin.
Sido kukat narun tai kumilenkin avulla 5-10 varren kimpuiksi. Kukat kannattaa porrastaa siten ettei kukinnot kosketa toisiaan. Poista varsista alimmat lehdet, jotka ovat sidontakohdan alapuolella. Huomioi, että kimppu kutistuu huomattavasti kuivuessaan, joten sido kimppu tarpeeksi tiukasti.
Aseta kukkakimppu roikkumaan kuivaan ja pimeään paikkaan, esimerkiksi koukusta, tangosta tai katosta. Useampaa kimppua samaan aikaan kuivatessa, ripusta kimput riittävän etäälle toisistaan. Sopiva riiputusväli on noin 30cm. Mikäli sinulla ei ole mahdollisuutta kuivattaa kukkia pimeässä, niin kääri kukkakimppu kokonaan silkkipaperin tai voimapaperin sisään.
Erilaisten kukkien ja kasvien kuivumisaika vaihtelee viikosta kuukauteen. Kuivumisaikaan vaikuttaa kukkien koko, sekä kosteus kukkien keräyshetkellä. Tunnistat kuivauksen onnistumisen siitä, kun kukkien lehdet alkavat helposti murentua sormien välissä niitä koskiessa.
Kuivakukat vaativat lempeää käsittelyä, koska ne murenevat helposti. Muista suojata kuivatut kukat valolta ja pölyltä.
Kukkien prässäys
Monille kukkien prässäys on tuttua puuhaa ala-asteelta, jolloin koko luokan voimin tai kotitehtävänä tunnistettiin ja kerättiin erilaisia luonnonkasveja ja -kukkia, sekä kuivattiin niitä prässäämällä. Nostalgisesti prässätyt kukat sopivat erityisen kauniisti kodin sisustustauluihin. Prässää ensin kukat ohjeen mukaan ja aseta valmis kuivakukka valokuvakehykseen. Voit lisätä tauluun esimerkiksi kukan suomenkielisen tai latinan kielisen nimen tai jonkin sisustustekstin.
Aseta kukka tai kasvi talouspaperille tai silkkipaperille. Lisää päälle toinen paperi ja paina pinoa litteäksi kädelläsi. Järjestä samalla tavalla seuraavat kerrokset. Aseta koko pino kahden paksun kartongin väliin ja laita päälle joku painava esine. Kukat ja kasvit prässääntyvät valmiiksi muutaman viikon aikana.
Toinen vaihtoehto on käyttää paksua ja painavaa kirjaa. Sopivia ovat esimerkiksi vanhat tietosanakirjat, jos sellainen löytyy vielä kirjahyllystä tai varastosta. Laita prässättävä kukka tai kasvi kirjan sivujen väliin ja kirja kiinni. Kukat ja kasvit ovat valmiita muutamassa viikossa. Kuivumisaikaan vaikuttavat eri kukkien ja kasvien koko, sekä kosteus keräyshetkellä. Kannattaa suosia kuivaa aurinkoista keliä keräyspäiväksi ja aloittaa kerääminen heti aamusta.
Kuivakukkien säilytys ja hoito
Kuivakukkia tulee käsitellä varovasti, koska ne ovat hyvin hauraita. Vältä suoraa auringonvaloa, pölyä tai kosteutta. Parhaiten kuivakukat säilyvät kuivassa. Tarvittaessa pölyjä voi poistaa kukkien joukosta varovasti siveltimen avulla tai kevyellä hiustenkuivaajan viileäpuhalluksella.
Kääri säilytettävät kukat esimerkiksi silkkipaperiin ja säilytä laatikossa tai kaapissa. Kuiva huoneilma on otollisin lämpötila hyvään säilymiseen. Oikein säilytettynä kukat tai kasvit pysyvät kauniina vuosien, joskus jopa vuosikymmenien ajan.
Kuivakukat sisustuksessa
Kuivakukat ovat upea osa kodin, työpaikan tai liiketilan sisustusta. Kokeile erilaisia kuivakukkakimppuja tai yksittäisiä kukkia/heiniä maljakossa. Prässätyt kasvit ja kukat sopivat parhaiten erilaisiin sisustustauluihin. Kokeile laittaa valitsemasi kasvit valokuvakehyksiin tai liimaa kasveja isolle kartongille opetustaulutyyppisesti. Kuivakukat ovat myös oiva lahja ja antavat näköä vaikka itse tehdylle lahjapaketille. Kuivakukat lahjapaketissa ovat ihana yllätys lahjan saajalle.
Vain mielikuvitus on rajana kuivakukkien kanssa. Pitkän säilymisajan ja ekologisen tekotavan ansiosta ne ovat myös osa luonnonvarojen säilymiseen ja ympäristön suojelun arvoihin sopivaa kodin sisustusta. Kuivakukat ovat aina kaunis ja ajaton lahjaidea, sekä ekologinen sisustus idea.