Suomen luonnosta voi löytää satoja erilaisia villivihanneslajeja, joita voi käyttää monipuolisesti oman terveyden edistämiseen. Syötäviä villivihanneksia voi käyttää sellaisenaan ruokana, ravintolisänä tai ruokamausteena, sekä myös rohtona ehkäisemään ja parantamaan erilaisia kipu- tai sairaustiloja. Suomen luonto tarjoaa paljon terveellisiä villiyrttejä, kasveja ja vihanneksia. Onneksi villiruoasta on tulossa taas trendikästä!
Villivihannekset ovat usein huomattavasti terveellisempiä kuin viljellyt. Opi tunnistamaan ja keräämään eri luonnonkasvit. Ne ovat terveellistä ja kaiken lisäksi ilmaista ruokaa.
Villiyrttien hyödyt on tunnettu Suomessa jo pitkään
Suomessa on osattu hyödyntää luonnonantimia ruokana ja rohtoina jo kauan aikaa, vaikka viime vuosina taito on vähän unohdettu ja ihmisten luontoyhteys on heikentynyt arjen kiireissä. Esimerkiksi pula-aikoina suomalaiset söivät villiruokaa, kuten voikukkia, kuusenkerkkää ja kasvin tai puun kuorikerroksen alla olevaa nilaa.
Miten tunnistan syötävät villivihannekset?
Milloin on paras aika kerätä villiruokaa?
Villiyrtit ja -vihannekset kannattaa kerätä aurinkoisella ja kuivalla säällä. Yleensä aamu on paras aika keräämiseen.
Mistä villiruokaa voi kerätä?
Villiruokaa voi kerätä jokamiehen oikeudella useista eri paikoista. Syötäviä yrttejä ja vihanneksia voi löytää polun varsilta, metsästä, niityltä ja aukeilta. Lisäksi villiruokaa kasvaa talojen pihoilla ja puutarhoissa.
Huomaa kuitenkin, että jokamiehen oikeudet eivät koske yksityispihoilta keräämistä tai niillä kulkemista. Kasvien juuria, kerkkiä, silmuja, sammalta, jäkälää ja varpuja ei saa kerätä ikinä ilman maanomistajan lupaa. Muista kysyä tarvittaessa lupa alueella kulkemiseen ja keräämiseen.
Miten villiruokaa kerätään?
Villiruoka on paras kerätä käsin luontoa kunnioittaen. Muista välttää tallomista ja riipimistä. Älä ikinä kerää kaikkea, vaan jätä jokaista lajia myös perhosten, kimalaisten ja muiden hyönteisten tarpeisiin. Parasta on kerätä yhtä lajia vain vähän ja jättää keruualue sen näköiseksi kuin siellä ei olisi kukaan käynytkään.
Mukaan keräilyretkelle kannattaa ottaa paperikassi, kori tai rasia. Syksyisin on hyvä ottaa mukaan myös sakset, koska monet kasvit ovat muuttuneet puuvartisiksi.
Tarvitseeko villivihannekset pestä tai huuhdella ennen käyttöä?
Ei tarvitse, eikä edes kannata. Kasvien pinnoilla on hyödyllisiä bakteereja, joten niitä ei kannata pestä ennen käyttöä. Ainoastaan siinä tapauksessa kasvien pesu tai huuhtelu on hyvä tehdä, jos keruupaikalla on oikein paljon siitepölyä tai hyönteisten ulostetahroja.
Voiko villivihanneksia syödä sellaisenaan vai pitääkö ne ensin kypsentää?
Useimmat luonnonkasvit voi syödä sellaisenaan. Villiyrttejä ja vihanneksia voi käyttää monipuolisesti ruoanlaitossa ja säilöä talven varalle.
Niitä voi käyttää esimerkiksi smoothien ainesosina, tehdä erilaisia soseita tai kuivata mausteeksi ruokakuivurin avulla. Kuivauksen lisäksi kasveja voi säilöä myös esimerkiksi pakastamalla tai hilloamalla.
Maistuvia ja terveellisiä villiyrttejä voi löytää omasta pihapiiristä, metsistä ja polkujen varsilta, niityiltä ja meren rannoilta. Opi tunnistamaan erilaiset villiyrtit ja käyttämään niitä osana terveellistä ruokavaliota.