Kahvinkeittimeen kertyy kahta erilaista likaa käytön myötä. Kahvi aiheuttaa kahvipannuun rasvajälkiä ja tummentumia. Vesijohtovedessä oleva kalkki taas kertyy joka puolelle kahvinkeitintä. Kahvinkeitin kannattaa puhdistaa säännöllisesti.
Kahvipannu on hyvä huuhdella puhtaaksi jokaisen käyttökerran jälkeen. Itse kahvinkeittimelle kannattaa tehdä perusteellinen puhdistus vähintään kolmen kuukauden välein. Säännöllisen puhdistuksen ansiosta kahvinkeitin pysyy kunnossa ja kahvi hyvän makuisena. Likainen kahvinkeitin tekee kahvista kitkerän ja pahan makuista. Likaisella kahvinkeittimellä keittäminen on myös hitaampaa. Tämän takia se voi myös kuluttaa enemmän sähköä. Tutustu alta erilaisiin tapoihin puhdistaa kahvinkeitin.
Kahvinkeittimen voi puhdistaa usealla eri tavalla, joista suosituin tapa on käyttää etikkaa kahvinkeittimen puhdistuksessa. Kahvinkeittimille on saatavilla myös varta vasten siihen käyttöön suunniteltuja pesuainepakkauksia. Puhdistukseen voi käyttää myös esimerkiksi ruokasoodaa tai sitruunahappoa. Kahvinkeittimen puhdistus on helppoa ihan kotikonstein ja usein tarvittavat ainekset löytyvät jo valmiiksi kotoa. Tarvikkeet ovat myös helposti saatavilla lähes jokaisesta ruokakaupasta. Katso kahvinkeittimen erilaiset puhdistusohjeet alta.
Kahvinkeittimen puhdistus etikalla
Kahvinkeitin on helppo ja tehokas puhdistaa perinteisellä, kirkkaalla etikalla. Etikkaa voi ostaa useimmista ruokakaupoista. Yleensä etikkaa löytyy 0,5 l ja isommassa 1 litran kokoisissa läpinäkyvissä muovipulloissa samasta hyllystä ruokaöljyjen kanssa.
Näin puhdistat kahvinkeittimen etikalla:
- Tee kahvipannuun etikka-vesiseos. Molempia laitetaan yhtä paljon. Täytä ensin kahvipannu puoleen väliin asti etikalla. Lisää kädenlämpöinen vesi.
- Kaada etikka-vesiseos kahvinkeittimen vesisäiliöön ja laita kahvinkeitin päälle.
- Odota että puolet seoksesta on valunut kahvipannuun ja kytke sen jälkeen keitin pois päältä.
- Odota noin 10 minuutin ajan ja käynnistä sitten keitin uudelleen. Anna lopun seoksen valua kahvipannuun.
- Huuhtele kahvinkeitin vähintään kaksi kertaa, tarvittaessa useammin. Laita vesisäiliöön pelkkää raikasta vettä ja kytke kahvinkeitin päälle. Anna veden valua pannuun ja toista. Huuhtelu on tärkeä vaihe, että etikan maku poistuu, eikä jää keittimeen.
Etikka on erityisen tehokas apu kalkin poistoon, jota kertyy kahvinkeittimen kaikkiin osiin vesijohtovedestä. Etikka saa kalkin tehokkaasti liukenemaan. Kertyessään kalkki ensin huonontaa kahvinkeittimen toimintaa ja voi lopulta rikkoa sen täysin. Kahvinkeitin on hyvä puhdistaa etikalla noin 3 kuukauden välein.
Kahvinkeittimen puhdistus ruokasoodalla
Ruokakauppojen leivontahyllyiltä löytyy hiivojen ja leivinjauheiden välistä todella tehokas siivousaine, ruokasooda. Se puhdistaa tehokkaasti tummentumat ja rasvatahrat niin kahvipannusta, suodatinsuppilosta, kuin kahvimukeista ja kupeista. Ruokasoodalla voi myös pestä koko kahvinkeittimen koneiston.
Näin puhdistat kahvipannun ja kahvikuppien tummentumat pois:
1. Laita kahvipannuun 1 rkl ruokasoodaa ja kaada päälle kädenlämpöistä vettä. Kahvikuppiin riittää 1 tl ruokasoodaa ja täytetään vedellä.
2. Anna vaikuttaa usean tunnin ajan tai mieluiten yön yli.
3. Harjaa kahvipannu ja kahvikupit tiskiharjalla.
4. Tummentumat ovat poissa ja kupit kiiltää kuin uudet!
Kahvinkeittimen puhdistus ruokasoodan avulla:
1. Valmista ruokasoodasta ja kädenlämpöisestä vedestä seos. Sopiva sekoitussuhde on 3 rkl ruokasoodaa ja 1 litra vettä.
2. Kaada seos kahvinkeittimen vesisäiliöön. Täytä vesisäiliö aivan täyteen.
3. Kytke kahvinkeittimeen virta päälle. Älä käytä suodatinpaperia.
4. Valuta puolet seoksesta kahvipannuun ja kytke sen jälkeen virta pois keittimestä.
5. Anna vaikuttaa 30 minuuttia.
6. Kytke virta takaisin kahvinkeittimeen ja valuta loput seoksesta kahvipannuun.
7. Huuhtele kahvinkeitin valuttamalla keittimen läpi puhdasta vettä 2-4 kertaa.
Kahvinkeittimen puhdistus sitruunahapolla


Sitruunahappoa saa hankittua kätevästi verkkokaupasta tai suurimmista ruokakaupoista. Sen avulla voi kätevästi ja turvallisesti puhdistaa kahvinkeittimen.
Sitruunahaposta ja vedestä tehdään seos, joka valutetaan kahvinkeittimen läpi ja annetaan vaikuttaa puolen tunnin ajan, samalla tyylillä kuten etikan kanssa puhdistettaessa. Sopiva sekoitussuhde on 3 rkl sitruunahappoa ja 1 l vettä. Keitin tulee muistaa huuhdella hyvin, koska sitruunahaposta irtoaa muuten erittäin pistävä maku kahviin.
Näin puhdistat kahvinkeittimen sitruunahapon avulla:
1. Yhdistä erillisessä astiassa 3 rkl sitruunahappoa ja 1 l kylmää vettä.
2. Kaada sitruunahappo-vesiseos kahvinkeittimen vesisäiliöön ja kytke virta päälle keittimeen.
3. Katkaise keittimestä virta sitten, kun puolet seoksesta on valunut kahvipannuun. Seos saa vaikuttaa 30 minuutin ajan.
4. Kytke kahvinkeittimeen taas virta päälle ja anna lopun sitruunahappo-vesiseoksesta valua kahvipannuun.
5. Huuhtele kahvinkeitin hyvin valuttamalla sen läpi vähintään kaksi pannullista raikasta vettä. Toista tarvittaessa uudestaan. Sitruunahaposta irtoaa voimakas maku, jonka huuhtelu voi vaatia jopa 4-5 kahvinkeittimen huuhtelukertaa vedellä.
Puhdista kahvinkeitin säännöllisesti
Kahvinkeitin on hyvä puhdistaa pintapuolisesti jokaisen käyttökerran jälkeen. Perusteellisemman pesun voi tehdä vähintään 3 kuukauden välein tai tarvittaessa useammin. Puhdistus kannattaa tehdä kuukauden välein, jos haluaa varmasti saada aina hyvänmakuista kahvia.
Tee nämä asiat jokaisen käyttökerran jälkeen:
- Huuhtele ja pese kahvipannu. Kahvista irtoaa rasvaa, joka tarttuu kahvipannuun jokaisen käyttökerran yhteydessä. Pesuaineista Fairy irroittaa tehokkaasti rasvaa, myös muut käsitiskiaineet voivat toimia.
- Puhdista suodatinsuppilo. Heitä käytetty suodatinpaperi heti roskikseen. Huuhtele tai pese tarvittaessa suppilo.
- (Vinkki! Käytetyt kahvinpurut ovat erinomaista lannoitetta kukille. Käytettyjä kahvinpuruja voi myös käyttää kuorinta-aineena kasvoille tai koko vartalolle saunomisen yhteydessä.)
- Tarkista kahvinkeittimen lämpölevy. Pyyhi keitin kostealla liinalla. Käytä tarvittaessa hankaussientä tai raaputinta apuna.
- Jokaisen käyttökerran jälkeen tehty pintapuolinen puhdistus auttaa pitämään kahvinkeittimen hyvässä kunnossa ja kahvin maukkaan makuisena. Se myös helpottaa perusteellisemman pesun tekoa, kun kahvinkeitin ei pääse ikinä oikein huonoon kuntoon.
Älä käytä kahvipannua veden annostelussa
Kahvipannua ei kannata koskaan käyttää kahviveden annostelussa. Kahvista irtoaa aina rasvaa kahvipannuun. Mikäli kahvipannulla kaadetaan vettä vesisäiliöön, niin rasva pääsee kahvinkeittimen koneiston sisään. Tämä lyhentää laitteen käyttöikää.
Mikäli olet jo ehtinyt kaataa vesisäiliöön vettä kahvipannulla, pese kahvinkeittimen koneisto ruokasoodan avulla. Ruokasooda auttaa poistamaan rasvatahrat.