Makuvedet ovat herkullisen makuisia janonsammuttajia ja lisäksi terveellisiä. Makuvesi on helppo tapa huolehtia riittävästä päivittäisestä vedenjuonnista. Se ei kuitenkaan sisällä ylimääräisiä kaloreita tai ole huonoksi hampaille, toisin kuin limonaadit. Erilaisia makuvesiä myydään kaupoissa valmiina, sekä tiivisteinä. Makuvesi on myös helppo tehdä itse kotona.
Itsetehdyn etuna on se, että tietää varmasti mitä suuhunsa laittaa. Makuvesi on paras nauttia ilman lisäaineita tai turhia kaloreita. Veden voi maustaa marjoilla, hedelmillä tai erilaisilla tuoreilla yrteillä. Sitruunavesi on perinteinen ja monille entuudestaan tuttu makuvesi. Perinteistä sitruunavettä voi piristää esimerkiksi tuoreella mintulla tai tuorekurkkusiivuilla.
Keräsimme erilaisia makuvesi ideoita. Kokeile myös rohkeasti omia makupariyhdistelmiä. Makuveden teossa vain mielikuvitus on rajana. Erinomaisia makupareja ovat esimerkiksi mansikka ja basilika, korianteri ja mango, lime ja timjami, mustikka ja laventeli tai puolukka ja rosmariini. Katso alta erilaisia ideoita ja inspiraatiota makuveden tekoon kotona, sekä helpot valmistusohjeet.
Tuorekurkku-lime makuvesi


Ainekset:
1 litra raikasta vettä
½ tuorekurkku
1 lime
(2 kpl tuore timjamin oksa)
Tee näin:
Pese tuorekurkku ja lime. Käytä mahdollisuuksien mukaan luomutuotteita. Viipaloi ainekset vesikannuun ja lisää kylmää vettä päälle. Nosta makuvesikannu jääkaappiin maustumaan vähintään tunnin ajaksi tai yön yli. Makuvedestä tulee sitä voimakkaamman makuista, mitä kauemmin sen antaa maustua. Voit myös maustaa veden tuoreella timjamin oksalla makusi mukaan. Ennen tarjoilua makuveden sekaan voi lisätä jääpaloja.
Tuorekurkku ja lime tekevät veden juomisesta entistäkin terveellisempää. Lime sisältää paljon C-vitamiinia ja kurkku auttaa nesteytyksessä. Päivittäin nautittu tuorekurkku-limevesi voi auttaa myös alentamaan liian korkeaa verenpainetta yhdessä muiden terveellisten elämäntapojen kanssa.
Vinkki! Tuorekurkku on tunnettu ihon kaunistaja. Kokeile tehdä pelkkää tuorekurkkuvettä viipaloimalla luomu tuorekurkkua vesikannuun. Anna maustua yön yli. Sivele kurkkuvettä iholle. Sitä ei tarvitse huuhdella pois. Voit myös laittaa kurkkuvettä suihkupulloon ja kesän kuumana hellepäivänä suihkutella kurkkuvettä kasvoille ja kaulalle. Mikä ihana virkistys ja samalla kurkku tekee taikojaan ihon kauneudelle.
Appelsiini-sitruunamelissa makuvesi
Ainekset:
1 luomu appelsiini
1 iso tai 2 pientä oksaa sitruunamelissaa
1 litra raikasta vettä
Valmistusohje:
Pese ja viipaloi appelsiini. Laita appelsiiniviipaleet sekä sitruunamelissan oksat vesikannuun ja täytä kylmällä vedellä. Nosta vesikannu jääkaappiin ja anna maustua vähintään yhden tunnin ajan tai pidempään. Makuveden voi hyvin tehdä edellisenä päivänä valmiiksi.
Appelsiinin viipaleet ja sitruunamelissan voi käytön jälkeen hyödyntää esimerkiksi smoothien tai vihermehun ainesosina. Luomuappelsiinin kuoret ovat syötäviä ja täynnä vitamiineja.
Mansikka-basilika makuvesi


Ainekset:
5 kpl tuore- tai pakastemansikka
1 dl basilikan lehtiä tai 2 kpl kokonainen basilikan oksa
1 l raikasta vettä
Makuvesiohje:
Viipaloi tuoreet mansikat. Pakastemansikat voi käyttää kokonaisina. Laita mansikanviipaleet sekä basilikan lehdet vesikannuun ja kaada päälle raikasta, kylmää vettä. Anna makuveden maustua jääkaapissa vähintään tunnin ajan. Voit myös odottaa seuraavaan päivään, jolloin vesi on maustunut voimaakkaammin.
Vinkki! Mansikat voi syödä käytön jälkeen ja basilikat voi käyttää ruoan mausteena. Mitään ei tarvitse heittää hukalle.
Vihermehu tuo maukasta vaihtelua vedenjuonnille
Hedelmistä, marjoista, vihanneksista ja yrteistä valmistuu kotona helposti myös maukkaat ja erittäin terveelliset vihermehut. Kotona mehustaminen on hyvin edullista ja tehokas tapa vähentää ruokahävikkiä.
Vihermehuilla on monia terveysvaikutuksia. Ne voivat auttaa esimerkiksi unettomuuteen, iho-ongelmiin, allergioiden hoitoon, hienhajuun ja kuukautiskipuihin. Lisäksi vihermehut voi auttaa nostamaan energiatasoa, parantaa vastustuskykyä ja suoliston kuntoa, sekä parantaa mielenterveyttä ja hiusten sekä kynsien kuntoa.